Venäjänsininen


Elegantti smaragdisilmä

Alkuperä: Venäjä
Paino: 2,5–5 kg

Venäjänsinisen uskotaan saaneen alkunsa Arkangelissa, Pohjois-Venäjällä. Rotua onkin kutsuttu aiemmin arkangelinkissaksi. Pohjoismaissa rodun kasvatuksen kerrotaan alkaneen Tanskassa 1940-luvulla, mistä rotu levisi Ruotsiin. Venäjänsinisen kasvatustoiminta alkoi Suomessa 1980-luvulla.

Tiesitkö, että venäjänsinisiä on pidetty hyvän onnen tuojina?

Venäjänsinisen tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:    

  • hopeanhohtoinen turkki
  • vihreät silmät
  • pitkät ja hoikat jalat.

Luonne

Venäjänsininen on älykäs, sosiaalinen ja omistajalleen uskollinen kissa. Rodun edustajat eivät epäröi osoittaa kiintymystään omistajaansa, mutta osaavat myös hakeutua omaan rauhaansa. Omanarvontuntoinen venäjänsininen ei vaadi jatkuvaa huomiota. Vieraisiin venäjänsiniset voivat suhtautua varauksella.

Rodun edustajat tulevat yleensä hyvin toimeen muiden lemmikkien ja lasten kanssa, kunhan tutustuminen on tehty huolellisesti.Katso vinkkimme kissojen tutustuttamiseen.

Venäjänsiniset ilmaisevat itseään pehmeällä maukumisella, joka voi saatella esimeriksi ruuan tai huomion pyytämistä. Äänen lisäksi kissat voivat tukeutua fyysiseen kontaktiin tai katseeseen viestiessään perheelleen.Lue lisää kissan elekielestä ja viestinnästä.

Löydä venäjänsinisen suosikkiruoka PrimaCat Classic -sarjan märkäruuista, joiden herkulliset lihasuikaleet ovat 88 % eläinperäisiä.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat


Aktiivisuus

Venäjänsiniset ovat aktiivisuudeltaan tasapainoisia kissoja, jotka eivät pistä pahakseen päiväunia leikkituokion jälkeen. Nämä kissat omaavat vakuuttavan hyppyvoiman, jonka turvin vihreäsilmäinen tarkkailija voi seurata perheen puuhia kodin yläilmoista. Elegantti ja pitkäjalkainen venäjänsininen liikkuu yleensä sulavasti, olipa kyseessä kirjahyllyn koriste-esineiden välissä pujottelu tai aamiaiselle tassuttelu.

Venäjänsinisten on sanottu tottuvan hihnassa kulkemiseen helpommin kuin monet muut kissarodut. Jos toiveena on aktivoida kissaa ulkoilemalla, kannattaa totuttelu aloittaa jo nuorena. Myös aikuinen kissa oppii ulkoilemaan esimerkiksi valjaissa ja hihnassa, mutta tällöin totuttelu voi yksilöllisesti vaihdellen vaatia enemmän kärsivällisyyttä.Lue artikkelimme kissan ulkoilusta!

Venäjänsinisen arkea voi aktivoida myös esimerkiksi tarjoamalla kissalle aktivointileluja, raapimis- ja kiipeilypuita, saalistus- ja metsästysviettiä herätteleviä leikkituokioita tai käyttäytymistarpeita tukevaa ruokintaa. Kissojen aktivoinnissa vain mielikuvitus on rajana.Katso vinkkimme kissan aktiiviseen arkeen.

Oletko päättänyt opettaa venäjänsiniselle uuden arjen taidon? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia.Lue lisää!

Kissan herkut PrimaCat


Turkki

Venäjänsinisen lyhyt turkki on helppohoitoinen. Turkki on kaksinkertainen, eli sen aluskarva on yhtä pitkä kuin päällyskarva.

Muiden lyhytkarvaisten kissojen tapaan, myös venäjänsiniset ovat aktiivisia hoitamaan omaa turkkiaan. Viikoittainen harjaaminen on kuitenkin suositeltavaa, jotta vähennetään kissan omatoimisen puhdistamisen seurauksena vatsaan syntyvien karvapallojen määrää. Pesua venäjänsinisen turkki kaipaa tarvittaessa.

Tiesitkö, että yleisen sinisen värin lisäksi, myös mustia ja valkoisia yksilöitä esiintyy venäjänsinisen rodun edustajissa?

Terveys

Venäjänsinisillä esiintyy progressiivista retina atrofiaa eli etenevä verkkokalvon surkastumaa sekä polykystista munuaissairautta.

Lue lisää venäjänsinisestä rotuyhdistysten sivuilta:

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva