Somali


Kettumainen kujeilija

Alkuperä: Yhdysvallat
Paino: 3–5 kg

Somali on abessinialaisen kissarodun pitkäkarvamuutos. Rodun jalostamisen kerrotaan alkaneen Pohjois-Amerikassa ja Australiassa 1960-luvulla, kun abessinialaiskasvattajat kiinnittivät huomiota pitkäkarvaisina syntyneisiin abessinialaisiin pentuihin.

Rodun nimi on peräisin amerikkalaiselta Evelyn Maguelta, joka nimesi rodun abessinialaisen kissarodun naapurimaan, Somalian, mukaan. Suomeen ensimmäisten somalikissojen kerrotaan saapuneen 1980-luvulla.

Somalin tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:

  • pehmeä turkki
  • ticking-kuvioitu turkki, jossa jokaisessa selkäpuolen karvassa on 3–6 väriraitaa
  • pitkä ja tuuhea häntä, joka muistuttaa ketun häntää.

Luonne

Somalikissojen on sanottu muistuttavan paljon sisarrotuaan abessinialaista. Somalit ovat leikkisiä, uteliaita ja aktiivisia. Rodun edustajat kiintyvät vahvasti ihmisiin ja ovat täydellisiä perhekissoja.

Somalikissoja on leikkimielisesti kutsuttu kissamaailman koiriksi. Niiden on kerrottu seuraavan omistajaansa ja noutavan erilaisia esineitä.

Muihin lemmikkeihin somalit suhtautuvat yleensä ystävällisesti, kunhan tutustuttaminen on tehty huolellisesti.Lue vinkkimme kissojen tutustuttamiseen. Kotitalouksiin, joissa on jo useita kissoja, somalit eivät välttämättä sovi niiden huomionhakuisuuden vuoksi.

Somalit eivät ole sivusta tapahtumia seuraavia kissoja. Sen sijaan ne nauttivat huomion keskipisteenä olemisesta ja aktiivisesta osallistumisesta niin kotitöihin kuin lepohetkiin. Niiden pehmeä ja kujertavan hiljainen ääni säestää kissan kehonkieltä aina silloin tällöin – äänentaso voi kuitenkin kohota kissan kiihtyessä.

Vilkas somali tarvitsee lajityypillistä ravintoa täyttämään kujeilijan energiantarpeensa. Kokeile PrimaCat Classic -sarjan märkäruokia, joiden herkulliset lihasuikaleet ovat 88 % eläinperäisiä.Tutustu!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat


Aktiivisuus

Nopeat ja ketterät somalit innostuvat yleensä nopeasti erilaisista saalistus- ja metsästysleikeistä. Rodun edustajien kanssa leikkiessä syke nousee – saaliiksi kelpaa niin juokseva omistaja, kuin kilisevä pallo tai leijuva höyhen. Uteliaalle rodulle suljetut ovet ovat mielenkiintoisia haasteita, eivät esteitä. Sisarrotunsa tapaan, somalikissat ovat taitavia kiipeilijöitä, joille ovenkahvat, tuolin selkänojat ja hyllyköt ovat tukevia tassunsijoja matkalla kodin korkeuksiin.

Voit aktivoida somalia myös opettamalla sille temppuja. Somalien sanotaan olevan suhteellisen helposti motivoitavissa, mistä on apua arjen taitojen ja temppujen opettelemisessa. Somalille kannattaa myös tarjota käyttäytymistarpeita tukevaa ruokintaa sekä piilopaikkoja ja eri korkeuksissa olevia tasoja, joilla itsevarma valloittaja saa oleilla. Jopa kissa-agility onnistuu aktiivisten somalien kanssa.Lue vinkkimme kissan aktiiviseen arkeen.

Oletko päättänyt opettaa somalikissalle uuden tempun? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia.Lue lisää!

PrimaCat viljattomat herkut ovat kissoille terveellisiä


Somalikissojen on sanottu nauttivan ulkoilusta valjaissa ja hihnassa. Totuttelu ulkoiluun kannattaa kuitenkin aloittaa jo kissanpentuna. Myös aikuinen kissa oppii ulkoilemaan, mutta tällöin totuttelu voi yksilöllisesti vaihdellen vaatia enemmän kärsivällisyyttä. Kannattaa myös muistaa, että vaikka somalin turkki on pitkä, ei se riitä pitämään kissaa lämpimänä kylmällä säällä.Lue artikkelimme kissan ulkoilusta!

Turkki

Rodun näyttävä turkki on yllättävän helppohoitoinen. Turkki kannattaa harjata viikoittain ja pestä tarvittaessa. Kesäisin karvanlähdön kiihtyessä, voi harjaamista lisätä, jolloin vähennetään myös kissan vatsaan kertyviä karvapalloja. Turkin hoitamisessa tulee kuitenkin huomioida kissojen yksilölliset erot.
 

Tiesitkö, että somalien turkin värityksissä esiintyy myös hopemuunnoksia, joissa kissan pohjaväri on kylmän valkoinen, ja turkin väri tulee ainoastaan tickingista?

Terveys

Rodun edustajilla esiintyy pyruvaattikinaasientsyymin puutosta eli PK-anemiaa sekä hammassairauksia.

Lue lisää somalista:

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva