American curl, lyhytkarva

American curl, lyhytkarva


Leikkisä ikinuori

Alkuperä: Yhdysvallat
Paino: 2,5–6 kg

Lyhytkarvainen amerikan curl on kotoisin Yhdysvalloista, Kaliforniassa sijaitsevasta kaupungista nimeltään Lakewood. Rotu sai alkunsa, kun vuonna 1981 yhdysvaltalaisen pariskunnan kotiovelle ilmestynyt kippurakorvainen kissa nimeltään ”Shulamith” synnytti neljä pentua. Kahdella pennuista oli emonsa tapaan taaksepäin taipuvat korvat.

Ominaisuuden taustalla todettiin olevan spontaani mutaatio. Rodun suunnitelmallinen jalostus puolestaan alkoi pian pentujen syntymän jälkeen, vuonna 1983. Suomeen ensimmäinen curl tuotiin vuonna 2001.

Amerikan curlin tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:

  • taaksepäin taipuvat korvat
  • silkkinen turkki
  • kehon tasapainoiset mittasuhteet.
     

Curlien korvat menevät kippuraan noin viikon iässä ja avautuvat vähitellen lopulliseen kaarevuuteensa noin neljän kuukauden kuluessa.

Luonne

Amerikan curlia on sanottu kissamaailman ikinuoreksi, jonka leikkisyys ja pentumaisuus säilyvät kissan myöhempään ikään saakka. Uteliaat ja erittäin seuralliset curlit kiintyvät voimakkaasti perheeseensä. Rodun edustajat osallistuvatkin tiiviisti perheen arkisiin puuhiin – joskus jopa omistajan olkapäällä keikkuen. Amerikan curlit myös sopeutuvat yleensä nopeasti uuteen ympäristöön, mikä voi helpottaa esimerkiksi matkustamista kissan kanssa.

Muiden lemmikkien ja lasten kanssa curlit tulevat yleensä hyvin toimeen, kunhan tutustuttaminen on tehty huolellisesti. Katso vinkkimme kissojen tutustuttamiseen.Kotitalouden kissa- tai koirakaveri voi myös auttaa täyttämään aktiivisen curlin päivittäisen puuhailun tarpeen.

Tiesitkö, että osa amerikan curleista puskee muista kissoista poiketen takaraivollaan?

Curlit eivät ole erityisen äänekkäitä, mutta ilmaisevat itseään äänellään, kun siihen on tarvetta. Rodulle ominainen pehmeä ja hiljainen ääni säestää niin omistajan tervehtimistä kuin tarmokasta tassuttelua aamupalalle.

Seurallinen curl tarvitsee lajityypillistä ravintoa täyttämään kujeilijan energiantarpeensa. Kokeile lihaisia märkäruokiamme, jotka tukevat myös kissan nestetasapainoa. Tutustu!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat

 

Aktiivisuus

Vilkkaat curlit tarvitsevat paljon aktiviteetteja. Rodun edustajien kanssa leikkiessä syke nousee eikä naurulta voi välttyä – saaliiksi kelpaa niin pakoon juokseva omistaja kuin ilmassa leijuva pölypallo. Utelias amerikan curl haluaa yleensä myös avata jokaisen suljetun oven. Curlit ovat eteviä kiipeilijöitä, joille omistajan olkapää, kirjapinot tai ovenkarmit ovat tukevia tassunsijoja matkalla kohti kodin korkeuksia.

Oppivaisena ja helposti motivoitavana rotuna amerikan curl tottuu yleensä valjaisiin ja ulkoiluun hihnassa. Totuttelu kannattaa kuitenkin aloittaa jo nuorena. Myös aikuinen kissa oppii ulkoilemaan, mutta tällöin totuttelu voi yksilöllisesti vaihdellen vaatia enemmän kärsivällisyyttä. Lue artikkelimme kissan ulkoilusta! Curlien kanssa harrastetaan myös kissa-agilitya.

Oletko päättänyt opettaa amerikan curlille uuden tempun? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia. Lue lisää!

PrimaCat viljattomat herkut ovat kissoille terveellisiä

 

Turkki

Lyhytkarvaisten amerikan curlien turkki on helppohoitoinen. Pehmeässä ja silkkisessä turkissa on mahdollisimman vähän pohjavillaa, mikä helpottaa turkin hoitoa.

Viikoittainen turkin harjaaminen riittää pitämään karvan kiiltävänä ja samalla vähentää kissan omatoimisen puhdistamisen seurauksena vatsaan syntyvien karvapallojen määrää. Monien lyhytkarvaisten kissojen tapaan, myös amerikan curl puhdistaa yleensä itse aktiivisesti turkkiaan.

Jos ennen itsensä puhtaana pitäneen curlin turkki alkaa tuntua öljyiseltä, kannattaa kissan vointia tarkkailla sairastumisen varalta. Tunnista kissan kipu ja kipuilmeet artikkelimme vinkkien avulla!

Terveys

Osalla rodun edustajista esiintyy verkkokalvon rappeumasairautta, joka aiheuttaa sokeutumista. Rodun jalostuksessa voidaan käyttää pitkä- ja lyhytkarvaisia amerikan curleja, ja samassa pentueessa voi olla sekä pitkäkarvaisia että lyhytkarvaisia curleja.

Lue lisää lyhytkarvaisesta amerikan curlista rotuyhdistyksen sivuilta.

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille. Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva


Artikkelin pääkuva: Marika Lahti