Burmilla

Burmilla


Uskollinen ystävä

Alkuperä: Englanti
Paino: 3–6 kg

Burmilla sai alkunsa vuonna 1981, kun paronitar Miranda von Kirchbergin chinchilla persialaisuros pääsi astumaan lilan burmanaaraan. Tuloksena oli neljä pentua, joista burmilla kissarodun kehitys alkoi. Suomeen ensimmäinen burmilla saapui Tanskasta vuonna 1996.

Burmillan tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:

  • suuret vihreät silmät
  • keskikokoiset ja kaukana toisistaan olevat korvat
  • turkin hopeinen pohjaväri.

Luonne

Burmilla on älykäs, erittäin utelias ja seurallinen kissarotu, jonka ihmisrakkaus ulottuu yleensä myös vieraisiin. Rodun edustajat ovat usein ensimmäisten joukossa toivottamassa vieraat tervetulleiksi eivätkä ne epäröi hypätä ensimmäisen istahtavan ihmisen syliin.

Seurallisena ja uteliaana kissarotuna burmillat osallistuvat usein tiiviisti perheen arkisiin puuhiin – mielellään lähietäisyydeltä. Burmillat myös sopeutuvat yleensä suhteellisen nopeasti uuteen ympäristöön, mikä voi helpottaa esimerkiksi matkustamista kissan kanssa.

Muiden lemmikkien ja lasten kanssa burmillat tulevat yleensä toimeen erittäin hyvin, kunhan tutustuttaminen on tehty kunnolla. Rodun edustajat eivät kuitenkaan tarvitse jatkuvaa huomiota, vaan osaavat ja haluavat myös viettää aikaa itsekseen.

Burmilla on kohtalaisen äänekäs kissarotu. Se ei vaadi jatkuvasti huomiota intensiivisellä maukumisellaan, mutta käyttää kyllä ääntään esimerkiksi suurina ilon hetkinä, kuten omistajan palatessa kotiin. Äänen lisäksi rodun edustajat voivat tukeutua myös esimerkiksi fyysiseen kosketukseen tai tiiviiseen tuijotukseen viestiessään perheelleen. Lue lisää kissan elekielestä ja viestinnästä!

Utelias burmilla tarvitsee lajityypillistä ravintoa täyttämään kujeilijan energiantarpeen. Kokeile lihaisia märkäruokiamme, jotka tukevat myös kissan nestetasapainoa. Tutustu!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat

 

Aktiivisuus

Burmillan leikki-iän on sanottu kantavan kissan vanhuuteen saakka. Kissan saalistus- ja metsästysvietin voivat herättää niin kilisevät pallot kuin esimerkiksi sisään päässeet hyttyset. Rodun edustajien puuhailua ei kuitenkaan ole kuvailtu erityisen elegantiksi tai sulavaksi – hyllyn koriste-esineet saavat väistyä määrätietoisen seikkailijan edestä.

Erittäin seurallisena rotuna burmilla kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa osaksi arjen askareita. Kissan aktivoimisen ei tarvitse olla erityisen ihmeellistä, vaan burmillan mielestä omistajan kanssa jaettu hetki esimerkiksi sukkia lajitellessa voi olla päivän parasta aikaa.

Oletko päättänyt opettaa burmillalle uuden tempun? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia. Lue lisää!

PrimaCat viljattomat herkut ovat kissoille terveellisiä

 

Burmilla on yleensä opetettavissa valjaisiin ja ulkoiluun talutushihnassa. Totuttelu kannattaa aloittaa jo nuorena. Myös aikuinen kissa oppii ulkoilemaan, mutta tällöin totuttelu voi yksilöllisesti vaihdellen vaatia enemmän kärsivällisyyttä. Lue artikkelimme kissan ulkoilusta. Rodun edustajien tiedetään myös noutavan niille heitettyjä esineitä, esimerkiksi kissanleluja.

Voit aktivoida burmillan arkea myös esimerkiksi tarjoamalla sille aktivointileluja, raapimis- ja kiipeilypuita sekä käyttäytymistarpeita tukevaa ruokintaa. Kissojen aktivoinnissa vain mielikuvitus on rajana. Katso vinkkimme kissan aktiiviseen elämään!

Turkki

Burmillan lyhyt ja silkkinen turkki kaipaa harjausta viikoittain. Tämä riittää yleensä pitämään karvan kiiltävänä ja samalla vähentää kissan omatoimisen puhdistamisen seurauksena vatsaan syntyvien karvapallojen määrää.

Tiesitkö, että burmillan turkin pohjaväri on hopeanvalkoinen, mutta jokaisen karvan pää on värittynyt?

Oikeanlainen ruokavalio edistää kissan karvojen kulkeutumista suoliston läpi. Kokeile Viljatonta PrimaCat Kalkkuna -kuivaruokaa, joka sisältää psylliumkuituja, jotka edesauttavat ruuansulatuksen toimintaa ja ehkäisevät ikävien karvapallojen muodostumista. Lue lisää!

Terveys

Rodun edustajilla esiintyy allergioita ja polykystista munuaissairautta.

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille. Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva