Manx

Manx


Lempeä laivakissa

Alkuperä: Mansaari (Isle of Man)
Paino: 3,5–5,5 kg

Manx on lähtöisin Mansaarelta (Isle of Man), joka sijaitsee Irlanninmeressä Iso-Britannian ja Irlannin saarten välissä. Rodun on arvioitu eläneen saarella jo satoja vuosia.

Manxien kerrotaan olleen suosittuja laivakissoja hyvien metsästystaitojensa vuoksi. Lisäksi vanhan uskomuksen mukaan pitkähäntäinen kissa voi nostattaa myrskyn merellä häntänsä voimalla – töpöhäntäisen kissan kanssa tästä ei tarvinnut murehtia.

Manxin tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:

  • hännätön, töpö- tai pitkähäntäinen
  • voimakkaat takajalat
  • pyöreä ja roteva keho.

Luonne

Manxit ovat seurallisia, rauhallisia ja lempeitä kissoja, jotka eivät epäröi osoittaa kiintymystään perheeseensä. Manx ei näytä kiintymystään ainoastaan omistajan sylissä kehräämällä, vaan esimerkiksi seuraten omistajan jalanjäljissä. Seurallisuudestaan huolimatta, useimmat manxit pärjäävät hyvin itsekseen esimerkiksi omistajan kohtuullisen pituisen työpäivän ajan. Kissat viettävät kuitenkin yleensä mieluummin aikansa jonkun perheenjäsenen seurassa.

Ennen uskottiin, että manx on jäniksen ja kissan risteymän tulos. Väärän uskomuksen takana oli havainto siitä, että manxin etujalat ovat pidemmät kuin takajalat.

Useimmat rodun edustajat tulevat hyvin toimeen muiden lemmikkieläinten ja lasten kanssa, kunhan tutustuttaminen on tehty huolellisesti.Lue vinkkimme kissojen tutustuttamiseen!

Manx ei ole äänekäs kissarotu. Se ei vaadi jatkuvasti huomiota intensiivisellä maukumisellaan, mutta käyttää kyllä pehmeää ääntään esimerkiksi suurina ilon hetkinä, kuten omistajan palatessa kotiin. Äänen lisäksi rodun edustajat voivat tukeutua myös esimerkiksi fyysiseen kosketukseen tai katseen selkeään suuntaamiseen viestiessään perheelleen.Lue lisää kissan elekielestä ja viestinnästä.

Manx tarvitsee lajityypillistä ravintoa täyttämään energiantarpeensa. Kokeile PrimaCat Classic -sarjan märkäruokia, joiden herkulliset lihasuikaleet ovat 88 % eläinperäisiä.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat

 

Aktiivisuus

Huolimatta manxin lihaksikkaasta kehosta, rotu ei ole vilkkaan aktiivinen. Sitä voisi kuvailla rauhallisen aktiiviseksi kissaksi, joka tarvitsee päivittäistä puuhaa, mutta ei säntäile villisti ympäriinsä.

Manxin saalistus- ja metsästysvietin on sanottu säilyneen vahvana. Entinen laivakissa nappaa vaivattomasti niin kodin pörräävät ötökät kuin lattialla pyörivät pölypallot. Maineikkaan metsästäjän vietit täytyy huomioida erityisesti silloin, kun kotitaloudessa asuu lemmikkijyrsijöitä tai -lintuja. Manxin vahvat takajalat tekevät kissasta erittäin taitavan hyppääjän, joka voi yllättää myös omistajansa kodin korkeuksista katsellen.

Jos toiveenasi on opettaa manx valjaisiin ja ulkoiluun talutushihnassa, kannattaa totuttelu aloittaa jo nuorena. Myös aikuinen kissa oppii ulkoilemaan, mutta tällöin totuttelu voi yksilöllisesti vaihdellen vaatia enemmän kärsivällisyyttä.Lue artikkelimme kissan ulkoilusta.

Oletko päättänyt opettaa manxille uuden arjen taidon? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia.Tutustu!

Kissan herkut PrimaCat

 

Turkki

Manxin lyhytkarvainen turkki kannattaa harjata useamman kerran viikossa ja pestä tarvittaessa. Karvanlähtöaikaan turkki voi vaatia enemmän hoitoa.

Säännöllinen harjaaminen vähentää kissan omatoimisen puhdistamisen seurauksena vatsaan syntyvien karvapallojen määrää. Myös oikeanlainen ruokavalio edistää kissan karvojen kulkeutumista suoliston läpi. Kokeile esimerkiksi viljatonta PrimaCat Kalkkuna -kuivaruokaa, joka sisältää psylliumkuituja, jotka edesauttavat ruuansulatuksen toimintaa ja ehkäisevät ikävien karvapallojen muodostumista.Tutustu tuotteeseen!

Tiesitkö, että manxin pitkäkarvaista muotoa kutsutaan cymrikiksi?

Terveys

Rodun edustajilla voi esiintyä spina bifidaa eli selkärankahalkiota, joka on yleensä havaittavissa jo nuorella kissalla. Lue lisää manxistarotuyhdistyksen sivuilta.

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva

 

Artikkelin pääkuva: Tessa