Singapura

Singapura


Pieni suuri kissa

Alkuperä: Kaakkois-Aasia
Paino: 1,8–3 kg

Singapuran on sanottu olevan pienin kissarotu. Se on kotoisin Kaakkois-Aasiasta, Singaporen alueelta. Singapura on malesialainen nimi Singaporelle ja tarkoittaa leijonakaupunkia. Rotu julistettiin Singaporessa kansallisaarteeksi 1990-luvulla.

Singapuran tyypillisiä tuntomerkkejä ovat:

  • pieni koko
  • sepia-väritys
  • suuret silmät.

Tiesitkö, että paikalliset kutsuvat rotua sanalla ”kucinta”, joka on yhdistelmä kissaa tarkoittavasta sanasta ” kucing” sekä rakkautta tarkoittavasta sanasta ”cinta”?

Luonne

Singapurat ovat erittäin leikkisiä, seurallisia ja uteliaita kissoja, joille jokainen päivä on suuri seikkailu. Rodun edustajat tarkkailevat ja osallistuvat omistajansa arkeen lähietäisyydeltä, mielellään omistajan olkapäällä tasapainoillen. Hellyyttä singapuran on sanottu osoittavan avoimesti, esimerkiksi päällä omistajan kasvojen puskeminen on singapuran päivittäinen rutiini.

Pentumaisuus ei rajoitu ainoastaan rodun pieneen kokoon, vaan singapuran on sanottu pysyvän pentumaisen leikkisänä läpi ikänsä. Rodun edustajien on myös kerrottu naurattavan perhettään kyltymättömällä uteliaisuudella, jota on ilo seurata.

Singapura on harvinainen kissarotu Suomessa. Kissaliiton mukaan rodun edustajia rekisteröitiin yhteensä 65 kappaletta aikavälillä 2010–2023.

Rodun edustajat pitävät yleensä muista eläimistä, kunhan ne on totutettu niihin kunnolla. Vahvasti sosiaalisina kissoina singapurat eivät yleensä viihdy yksin, vaan vaativat kaverikseen toisen lemmikin tai vähintään kotona viihtyvän ihmisen. Vieraisiin rodun edustajat suhtautuvat varauksella.

Singapurat ovat melko äänekkäitä kissoja. Pehmeä ääni saatteleekin niin omistajan kotiinpaluuta kuin erityisen hyviä silityksiä. Singapurat eivät kuitenkaan yleensä itse viihdy meluisassa ympäristössä.

Seurallinen singapura tarvitsee lajityypillistä ravintoa täyttämään seikkailijan energiantarpeen. Kokeile lihaisia märkäruokiamme, jotka tukevat myös kissan nestetasapainoa.Tutustu!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat


Aktiivisuus

Singapurat ovat erittäin aktiivisia kissoja, jotka kaipaavat päivittäistä puuhaa. Rodun edustajien kanssa leikkiessä syke nousee – saaliiksi kelpaa niin pakoon juokseva omistaja kuin pörräävä kärpänen.

Singapurat ovat myös taitavia kiipeilijöitä, joille kodin korkeimman hyllyn valloittaminen on arkipäivää. Ovenkahvat, tuolin selkänojat ja omistajan olkapäät ovat näille kissoille tukevia tassunsijoja matkalla kodin korkeuksiin.

Uteliaisuutensa ja kiintymyksensä vuoksi singapura päätyy usein erottamattomaksi osaksi omistajan tavallisia arjen askareita, joita kissa kommentoi, halusi omistaja sitä tai ei.  Singapuran mielestä omistajan kanssa jaettu hetki esimerkiksi sukkia lajitellessa voi olla päivän parasta aikaa.

Rotua on myös kuvailtu suhteellisen helposti koulutettavaksi. Erilaiset temput ja arjen taidot ovat paitsi mukavaa yhdessä tekemistä, myös kissan kanssa yhteiseloa helpottavia.Katso vinkkimme kissan aktivoimiseen!

Oletko päättänyt opettaa singapuralle uuden tempun? Motivoi ja palkitse kissaa lihaisan herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia.Tutustu!

PrimaCat viljattomat herkut ovat kissoille terveellisiä

 

Turkki

Singapuran lyhytkarvainen turkki on erittäin helppohoitoinen. Harjaaminen joka toinen viikko riittää yleensä pitämään turkin siistinä. Turkki kannattaa pestä tarvittaessa. Monien lyhytkarvaisten kissojen tapaan, myös singapurat puhdistavat itse turkkiaan.

Jos ennen itseään aktiivisesti puhdistavan singapuran turkki alkaa tuntua öljyiseltä, kannattaa kissan vointia tarkkailla sairastumisen varalta.Tunnista kissan kipu ja kipuilmeet artikkelimme vinkkien avulla.

Terveys

Singapurilla esiintyy pyruvaattikinaasin puutosta, joka voi aiheuttaa hemolyyttistä anemiaa.

Helpota kissanhiekka-arkea erinomaisesti paakkuuntuvilla PrimaCatin 100 % luonnontuotteista valmistetuilla kissanhiekoilla, jotka sopivat kaikille silkkitassuille.Tutustu tuotteisiin!

PrimaCat kissanhiekkavalikoima pakkauskuva

 

Artikkelin pääkuva: Tessa