Kissan hyvinvointi PrimaCat

Aikuisen kissan hankinta

Kissan hankintaa suunnitellessa on hyvä tutustua kissan lajityypillisiin tarpeisiin, olipa kyse ruokavaliosta tai käyttäytymisestä. Kissaa pidetään perinteisesti itsenäisenä lemmikkinä, joka huolehtii itsestään. Kissa tarvitsee kuitenkin yhtä lailla hoitoa ja paneutumista kuin mikä tahansa lemmikki.

Kissan hankinta vaatii myös taloudellista panostamista lemmikkiin. Esimerkiksi elinkustannuksista, eläinlääkärikäynneistä ja kissan mahdollisesta vakuutuksesta kertyy nopeasti merkittävä summa. Huolellisen harkinnan tuloksena tehty päätös kissan hankinnasta johtaa kuitenkin parhaimmillaan antoisaan yhteiseloon kissan kanssa.

Tässä artikkelissa käymme läpi

  • Mitä kannattaa pohtia ennen kissan hankintaa?
  • Mistä aikuisen kissan voi hankkia?
  • Miten kotiuttaa kissa uuteen ympäristöön?

Ennen kissan hankintaa kannattaa pohtia, ottaako kissanpennun vai voisiko tarjota kodin aikuiselle kissalle. Kissanpennut vaativat enemmän vahtimista, kouluttamista ja mahdollisesti leikkimistäkin, kun taas varttuneempi kissa osaa yleensä ottaa vähän rauhallisemmin, olla kiipeämättä verhoissa ja tehdä tarpeensa hiekkalaatikolle.

Aikuinen kissa saattaa olla joissain elämäntilanteissa parempi valinta kuin paljon huomiota vaativa kissanpentu. Jos kissanpennun hankinta kuitenkin kiinnostaa,nappaa mukaan vinkkimme kissanpennun hankintaan ja kotiutumiseen.

Aikuisen kissan hankinta eläinsuojeluyhdistyksestä

Kotia etsivien aikuisten kissojen keskuudesta voi löytyä rotukissoja, jotka etsivät uutta kotia esimerkiksi omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Enemmän aikuisia, kotia etsiviä kissoja on kuitenkin löytöeläintalojen ja eläinsuojeluyhdistysten hoivissa.

Suomen eläinsuojeluyhdistyksen mukaan Suomessa hylätään yli 20 000 kissaa vuodessa. Kissan hankinta löytöeläintalosta tai eläinsuojeluyhdistykseltä onkin hyvä teko, sillä se helpottaa eläinsuojelutoimijoiden taakkaa. Samalla voit antaa hyvän elämän kissalle, joka on syystä tai toisesta joutunut kodinvaihtajaksi tai vaikka luontoon oman onnensa nojaan. Löydät paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen tiedot täältä.

Ennen aikuisen kissan hankintaa, kannattaa pohtia esimerkiksi seuraavia seikkoja:

  • Kuinka aktiivisen kissan tarpeisiin pystyn vastaamaan?
  • Kuinka paljon olen valmis viettämään aikaa kissan turkinhoidon parissa?
  • Kuinka paljon olen kotona kissan kanssa?
  • Millaisia kodin muut lemmikit ovat?
  • Onko perheessä pieniä lapsia?

Kissan hankinnassa kannattaa olla rehellinen itselleen siitä, millaisen kodin kissalle pystyy tarjoamaan. Itsenäisempi kissa voi sopia paremmin esimerkiksi talouteen, jossa omistaja on säännöllisesti poissa kotoa. Osalle kissoista puolestaan on haussa paikka ainoana lemmikkinä, jos hoitopaikassa on huomattu, että ne viihtyvät parhaiten itsekseen. Osa taas etsii kotia kissakaverinsa kanssa.

Onko kotonasi jo muita kissoja? Katso ohjeemme, miten kissat kannattaa tutustuttaa toisiinsa.

Mahdollisista toiveista ja omasta elämäntilanteesta kannattaakin keskustella kotia etsivän kissan edustajan kanssa, olipa kyseessä kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistyksen työntekijä. Kotia vailla on hyvin eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia kissoja. Oletpa sitten kokenut kissaihminen tai ensimmäistä kertaa asialla, löydät varmasti joukosta sen oikean, sinun kotiisi ja olosuhteisiisi sopivan ystävän.

Aikuisen kissan kotiutuminen uuteen kotiin  

Uuteen kotiin saapuva kissa on usein stressaantunut mullistavasta muutoksesta. Kannattaa siis antaa kissalle aikaa tutustua rauhassa uuteen ympäristöön. Voit helpottaa kissan kotiutumista seuraavilla keinoilla:

  • Jos mahdollista, pyydä kissalle entisestä kodista mukaan jotain, missä on tuttu tuoksu, esimerkiksi lelu tai peitto.
  • Varmista etukäteen, millaiseen ruokaan ja hiekkaan kissa on tottunut.
  • Anna kissan ottaa kontaktia uuteen perheeseen sen omassa tahdissa.
  • Jos kotonasi on parveke, muista estää kissan putoaminen esimerkiksi parvekkeen lasituksella tai tarpeeksi vahvalla ja tiheällä verkotuksella.
  • Varmista, että kissalle on tarjolla suojaisa ja turvallinen paikka, johon se voi halutessaan vetäytyä.

Toimiva ratkaisu voi olla rajata kodista alue, jossa on kaikki kissan tarvitsemat asiat, kuten vesi- ja ruokakuppi sekä hiekkalaatikko. Alue voi olla esimerkiksi tietty huone.  

Kissa voi aluksi pysytellä omissa oloissaan, silityksiä tai ylipäätään kosketusta vältellen. Kannattaa muistaa, että tämä on normaalia eikä siitä kannata huolestua – uusi koti on kissan elämässä valtava muutos, johon tottuminen vie aikaa.

Kissaa ei kannata painostaa kontaktiin, vaan mieluummin jättää aloitteen tekeminen kissalle itselleen. Toisaalta osa aikuisista kissoista tottuu uuteen perheeseen nopeasti eikä aikaile omatoimisen kodin tutkimisen kanssa. Tutustu kissan elekieleen ja viestintään, jotta kykenet tulkitsemaan kissasi olotilaa.

Kissat varaavat yleensä eri alueet ruokailuun, lepoon ja tarpeiden tekemiseen. Kannattaa siis sijoittaa hiekkalaatikko ja ruoka- sekä juomakupit riittävän kauaksi toisistaan. Tarkkailemalla kissaasi löydät toimivat ratkaisut.

Kissalle kannattaa etukäteen hankkia muutama asia. Esimerkiksi:

  • ruoka- ja vesikupit
  • kuiva- ja märkäruokaa
  • hiekka- tai pellettilaatikko
  • hiekkaa tai pellettejä
  • kantokoppa
  • raapimispuu
  • peti
  • leluja.

Luottamuksen rakentamisessa kissan herkut voivat auttaa. Voit esimerkiksi totuttaa kissaa kontaktiin kanssasi kutsumalla sitä nimellä – kun kissa tulee luoksesi tai kiinnittää huomionsa sinuun, palkitse se pienellä herkulla.

Motivoi ja palkitse kissaa terveellisillä ja herkullisilla Treats-kissanherkuilla, jotka ovat sokerittomia ja viljattomia. Herkut sisältävät kissalle tärkeitä vitamiineja sekä elintärkeää tauriinia.Lue lisää!

Haluatko lisää kissamaista luettavaa?

Tilaa uutiskirjeemme ja nautiskelet kiinnostavasta kissatiedosta myös jatkossa!