PrimaCat onnistunut kissanruoan vaihto

Miten saada kissa syömään uutta ruokaa?

Kissa voi olla ruokansa suhteen kovin valikoiva. Tämä saakin monet kissanomistajat pohtimaan, miten saada kissa syömään uutta ruokaa. Kissat myös tottuvat helposti tietynlaiseen ruokaan, minkä vuoksi kissan ruokavalion muuttaminen voi olla hankalaa. Esimerkiksi kissanruuan vaihtaminen sokeroidusta ruuasta sokerittomaan voi vaatia kissanomistajalta aikaa ja kärsivällisyyttä. Muutos kuitenkin kannattaa kissan terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi.

Kolme askelta onnistuneeseen kissanruuan vaihtoon

1. Uutta ja vanhaa ruokaa rinnakkain: Tarjoa 1–2 päivän ajan pieni annos uutta kissanruokaa vanhan ruuan rinnalla omassa kupissaan. Näin kissa tottuu uuden ruuan tuoksuun ja voi halutessaan maistaa sitä.

2. Uutta ja vanhaa ruokaa sekaisin: Sekoita seuraavaksi uutta ja vanhaa ruokaa samaan kuppiin. Laita alussa uutta ruokaa noin 1/5, ja lisää uuden ruuan määrää asteittain seuraavina päivinä.

3. Kokonaan uutta ruokaa: Noin viikon kuluttua voit tarjota pelkästään uutta ruokaa, jos kissa on oppinut syömään sitä yhdessä vanhan ruuan kanssa. Jos kissa ei ole vielä tottunut uuteen ruokaan, jatka sekoituksen tarjoamista ja kokeile antaa pelkästään uutta ruokaa myöhemmin uudelleen.

Miksi kissa ei juo? PrimaCat Soup- ja Fillets-täydennysravinnot nesteytyksen apuna

Jos kissasi on herkkävatsainen, muista edetä riittävän hitaasti. Liian nopea ruokavalion muutos voi aiheuttaa kissalle vatsavaivoja. Lue lisää kissan yleisimmistä vatsavaivoista ja herkkävatsaisen kissan ruokinnasta.

Vinkkejä, miten saada kissa syömään uutta ruokaa

  • Lisää ruuan sekaan muutamia kissasi suosimia herkkupaloja tai raksuja.
  • Käytä sekoituksessa lisänä esimerkiksi jauhelihaa tai muuta raakaruokaa. Luuttoman jauhelihan voi myös kypsentää.
  • Anna ruuan lämmetä huoneenlämmössä. Kissat tykkäävät yleensä kädenlämpöisestä ruuasta enemmän kuin jääkaappikylmästä syötävästä. Lisäksi lämpö vahvistaa ruuan tuoksuja. Voit myös lisätä ruokaan lämmintä vettä, jotta ruoka lämpenee kädenlämpöiseksi. Ruokaa ei kannata lämmittää mikrossa, sillä se voi muuttaa ruuan koostumusta.
  • Jätä ruoka kuppiin odottamaan, vaikka kissa ei heti haluaisi syödä sitä. Kissa saattaa tulla maistamaan ruokaa myöhemmin.
  • Vähennä kissan saamien herkkujen määrää, jotta kissalla riittää ruokahalua myös ruokinta-aikaan.
  • Useimmiten kissat eivät halua syödä märkä- ja kuivaruokaa sekaisin, mutta voit kuitenkin kokeilla uuden ruuan yhdistämistä joko tuttuun märkäruokaan tai raksuihin.
  • Lorauta ruuan päälle hieman lientä tonnikalapurkista.
  • Saalistusleikit ja liikunta ennen ruokailua voivat herättää kissan ruokahalun. Voit esimerkiksi heitellä kissalle kuivaruokanappuloita niin, että ne tuntuvat kissasta saaliilta. Toinen vaihtoehto on leikittää kissaa saalista muistuttavalla lelulla ennen ruokailua.

Kissan kuivaruuan lisääminen ruokavirikkeeseen tai nappuloiden piilottaminen ja heittely ovat käteviä tapoja herättää myös vaikeasti leikkimään motivoitavan kissan sisäinen saalistaja.

PrimaCat Dry Food

 

Vapaa ruokinta vai ateriaruokinta?

Vapaalla ruokinnalla tarkoitetaan sitä, että kissalla on jatkuvasti ruokaa tarjolla. Esimerkiksi kippo kuivaruokaa, josta kissa voi syödä aterioita itsenäisesti pitkin päivää. Ateriaruokinnassa puolestaan kissa saa ruokansa yksittäisinä aterioina, eikä ruokaa ole tarjolla jatkuvasti. Voit lukea enemmän näiden kahden ruokintatavan hyödyistä ja haitoista artikkelissamme kissan ruokinta ja ravinto.

Eri ruokintatavoilla voi olla vaikutusta siihen, miten saada kissa syömään uutta ruokaa. Kun ruokaa ei ole koko ajan tarjolla, eikä kissa ole valmiiksi kylläinen, voi uusi ruoka maittaa huomattavasti paremmin. Pidä kuitenkin mielessä, että jos kissasi on tottunut vapaaseen ruokintaan, tulee muutokset ruokintatapaan tehdä askel kerrallaan. Kissan ruokakupin voi esimerkiksi ottaa aluksi pois kissan saatavilta pariksi tunniksi ja pidentää aikaa pikkuhiljaa.

Muistathan, ettei kissaa saa paastottaa. Jo vuorokauden syömättömyys voi aiheuttaa vakavia vaurioita kissan elimistölle.

Kissa on luonnostaan valikoiva ruokailija

Kissan lajinmukaiseen käyttäytymiseen kuuluu epäilevä suhtautuminen uusiin ruokiin, koska kissa ei voi olla täysin varma oudolta tuoksuvan ruuan turvallisuudesta. Tämä luontainen kissojen piirre ei lainkaan helpota ongelmaa, miten saada kissa syömään uusia ruokia ja kokeilemaan eri makuja.

Voit laajentaa kissan ruokaympyrää aluksi esimerkiksi ihmisille tarkoitetuilla ruuilla, jotka ovat turvallisia myös kissoille. Näin kissa ylipäätään kiinnostuu syömään entuudestaan tuntemattomia ruokia. Kokeile esimerkiksi katkarapuja tai tonnikalaa vedessä.

Jos kotonasi temmeltää kissanpentu, muista tarjota pennulle pienestä asti erilaisia ruokia ja koostumuksia. On esitetty, että monipuolista ravintoa saaneet kissanpennut suhtautuvat myös aikuisiällä avoimesti niille uusiin ruokiin. Anna siis pennun maistella esimerkiksi erimakuisia märkäruokia ja raksuja sekä lihaa ja kalaa. Lue lisää kissanpennun ruokinnasta.

Kissaa ei kannata totuttaa sokeroituun ruokaan. PrimaCatin märkäruuat sisältävät aina runsaasti lihaa eivätkä koskaan viljaa tai lisättyä sokeria. Tutustu märkäruokiimme!

PrimaCat Classics are tasty wet foods for every cat

Haluatko lisää kissamaista luettavaa?

Tilaa uutiskirjeemme ja nautiskelet kiinnostavasta kissatiedosta myös jatkossa!